• Ruokalaji

    Lounas,
    Pääruoka

  • Kategoria

    Pastat

  • Ruuanvalmistustekniikka

    Paistaminen

  • Taso

    Hellpo


  • Esivalmistelu

    140 minuuttia

  • Valmistus

    40 minuuttia

  • Yhteensä

    180 minuuttia

  • Määrä

    2 pizza's (Ø 25-30 cm) kappaletta

Klassinen napolilainen Margherita, jonka kirjoitusasu voi olla myös Margarita, on peruspizza, josta kaikki pitävät. Tämä kasvispizza, jossa on tomaattikastiketta, mozzarellaa ja basilikaa, on erittäin helppo tehdä. Käytä tätä peruspizzaohjetta myös kokeiluun erilaisilla täytteillä.

AINEKSET

Taikina

  • 250 g vehnäjauhoja + vähän jauhottamiseen
  • 25 g tuoretta tai 8 g kuivahiivaa
  • 150 ml haaleaa vettä
  • 1 rkl oliiviöljyä + vähän voiteluun
  • 1 tl sokeria

Tomaattikastike

  • 1 pieni valkosipulinkynsi
  • 5 basilikan lehteä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 tölkki tomaattimurskaa, 400 g

Täyte

  • 2 125 g:n mozzarellapalloa
  • 10 basilikan lehteä
  • 2 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä

ESIVALMISTELU

  1. Sekoita pohjaa varten jauhot ja suola kulhossa. Liuota hiiva kolmasosaan vettä ja sekoita jauhoihin. Kaada loput vedestä joukkoon ja sekoita oliiviöljy ja sokeri taikinaan. Vaivaa taikinaa vähintään 5 minuuttia hyvin. Helpoiten se tapahtuu sähkövatkaimella tai yleiskoneella.
  2. Laita taikina työtasolle ja vaivaa vielä käsin 1 minuutti. Rasvaa kulho, tee taikinasta siisti pallo ja laita kulhoon. Peitä kulho puhtaalla, kostealla pyyhkeellä ja anna taikinan nousta 2 tuntia.
  3. Kuori valkosipuli tomaattikastiketta varten ja hienonna kynsi. Hienonna basilikan lehdet. Lämmitä oliiviöljy varrellisessa kattilassa. Lisää loput kastikkeen ainekset sekä mustapippuria ja suolaa. Kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja anna kiehua hiljalleen 5 minuuttia. Soseuta kastike sauvasekoittimella ja laita kulhoon.

VALMISTUS

  1. Sytytä hiilet Big Green Eggissä ja kuumenna convEGGtorin, ritilän ja paistokiven kanssa 275-300 °C:een. Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan ja tee niistä kaksi palloa. Jauhota Pizza Dough Rolling Mat ja kauli toinen taikinapalloista kaulimella kaulintamaton päällä.
  2. Jauhota Aluminium Pizza Peel ja laita taikina lapion päälle. Laita puolet tomaattikastikkeesta kauhalla pohjan keskelle ja levitä kastiketta kauhan kuperalla puolella kohti reunoja. Älä levitä aivan reunaan asti. Revi yksi mozzarellapallo paloiksi ja jaa pizzan päälle.
  3. Jauhota paistokivi. Laita pizza pizzalapiolla paistokivelle, sulje Eggin kansi ja paista pizzaa 5 minuuttia. Kauli toinen taikinapallo ja täytä pizza samalla tavalla.
  4. Ota pizza Eggistä. Sirottele puolet basilikasta pizzan päälle ja ripottele päälle puolet oliiviöljystä. Leikkaa pizza viipaleiksi Compact Pizza Cutter -leikkurilla. Paista toinen pizza samalla tavalla.

Muita tarvikkeita

Muita ruokaohjeita

Inspiration Today

Jos haluat saada inspiraatiota sähköpostitse, liity kuukausittaisen Inspiration Today -uutiskirjeemme postituslistalle ja lisää vähän makua postilaatikkoosi. Siinä kaikki, mitä sinun pitää tehdä saadaksesi kaikkein herkullisimmat ruokaohjeet, inspiroivat sesongin menut, käytännön vinkkejä ja paljon, paljon muuta!

Liity postituslistalle